top of page

BIO

FutureSpaces_loppuseminaari banned.png

Future Spaces  -hankkeen loppuseminaari järjestettiin
keskiviikkona 24.8.

Tampereen yliopiston Hervannan kampilseööa

Future Spaces on kaksivuotinen syksyllä 2020 alkanut hanke, jonka tavoitteena oli luoda palvelukonsepti rakennusten ja niiden olosuhteiden saneeraamiseen terveellisiksi ja laadukkaiksi, energiatehokkaiksi sekä ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaaviksi tiloiksi.

Kunnianhimoinen tulevaisuuden visio vaatii korkeatasoista yhteistyötä edelläkävijäyritysten ja tutkimusorganisaatioiden välillä.

Hankkeen konsortio koostuu kahdesta tutkimusorganisaatiosta ja yhdeksästä yrityksestä. Hankkeen moottorina toimii Koja Oy.

Sivun alaosasta löydät kaikkien seminaarissa pidettyjen puheenvuorojen esitykset.

Future Spaces -hanke-esittely

Juha Vinha

Tampereen yliopisto

Future Spaces -hankkeen mittaukset kouluissa, päiväkodeissa ja toimistoissa – tutkimuksen tausta

Tuomas Raunima, Tampereen yliopisto

Mittaustuloksia mineraalikuiduista tutkituissa tiloissa

Jyrki Kilpikari, Ecophon Saint-Gobain

Sisäilman aerosolihiukkasten ominaisuudet ja kulkeutuminen ulkoa sisälle kahdessa toimistorakennuksessa

Ville Silvonen, Laura Salo, Panu Karjalainen, Topi Rönkkö, Tuomas Raunima, Joonas Ketko, Juha Vinha, Tampereen yliopisto

Future Spaces: Sisäilma aerosoliympäristönä

Ville Silvonen, Laura Salo, Panu Karjalainen, Topi Rönkkö, Tampereen yliopisto

Customer value of IEQ-as-a-Service Business Model

Olli Kuismanen, Tampereen yliopisto

Customer value of IEQ-as-a-Service Business Model

Olli Kuismanen, Tampereen yliopisto

Tuulettuvien yläpohjarakenteiden rakennusfysikaalinen toiminta, Koerakennuskokeet aidossa ulkoilman säärasituksessa

Kaapo Yletyinen, Tampereen yliopisto

Kosteusturvalliset rakenteet, Lämmöneristyksen lisäyksen vaikutukset puurunkorakenteiden kosteustekniseen toimintaan, laskenta- ja koetulosten vertailu sekä ilmastonmuutoksen vaikutukset

Petteri Huttunen, Tampereen yliopisto

Lämmöneristyksen lisäyksen vaikutukset puurunkorakenteiden kosteustekniseen toimintaan – koerakennustutkimukset

Jaakko Hietikko, Tampereen yliopisto

Tuottavat sisäolosuhteet laatutakuulla

Teemu Toroi, TPI Control Oy

Juha Valtari, A-Insinöörit Oy

Ilmanvaihdon kokonaan sammuttamisen vaikutukset koulujen ja päiväkotien sisätilan fysikaalisiin olosuhteisiin (lämpötila, RH, paine-erot), Tuomas Raunima, Tampereen yliopisto

Future Spaces sisäilmakyselyt

Pentti Kuurola, Ulla Haverinen-Shaughnessey

Oulun yliopisto

Future Spaces: Materiaalikokeet

Pauli Karjala, Tampereen yliopisto

Ilmanvaihdon kokonaan sammuttamisen vaikutukset koulujen ja päiväkotien sisätilan kaasuihin ja hiukkasiin

Joonas Ketko, Tampereen yliopisto

Korjausrakentaminen ja käytetyt rakenteet Suomessa

Sami Musakka, A-Insinöörit Oy

Kosteusturvalliset rakenteet, Sisäpuolisen lämmöneristyksen vaikutus massiivitiiliseinän kosteustekniseen toimintaan

Petteri Huttunen, Tampereen yliopisto

Uuden sukupolven tehokas ilmanvaihdon energiantalteenottoratkaisu

Ilpo Kulmala, VTT

Development roadmap from a traditional business model to Indoor-Environment-Qualityas-a-Service Business Model success

Karan Menon, Tampereen yliopisto

Keuhkodeposoituvien hiukkasten I/O-suhteet koulu- ja päiväkotikohteissa

Laura Salo, Ville Silvonen, Tuomas Raunima, Panu Karjalainen, Juha Vinha, Topi Rönkkö

Tampereen yliopisto

Eurooppalaisten toimistorakennusten keuhkodeposoituvat hiukkaset

Laura Salo, Ville Silvonen, Panu Karjalainen, Topi Rönkkö, Tuomas Raunima, Juha Vinha

Tampereen yliopisto

Sisäympäristöpalvelun ilmansuodatus -konsepti

Hannu Salmela, Niko Siilin, Kimmo Heinonen, Ilpo Kulmala, VTT

Uusi sisäympäristön laadun laskentatyökalu – esimerkkinä pienhiukkasten pitoisuuksien mallintaminen

Niko Siilin, VTT

Lämpöviihtyvyys & työn tuottavuus

Mia Ala-Juusela, VTT

Regulations and guidelines for energy renovation of schools and office buildings in Sweden, Norway, Denmark and Germany

Mihkel Kiviste, Tallinn University of Technology

Kosteusturvalliset rakenteet, Sisäpuolisen lämmöneristyksen vaikutus massiivirakenteiden liitosalueiden rakennusfysikaaliseen toimintaan

Petteri Huttunen, Tampereen yliopisto

Lisätietoja

bottom of page